Hen­ki­lö­koh­tai­sel­le avus­ta­jal­le ke­sä­si­jai­nen pal­ve­lu­se­te­lil­lä

Kesä lähestyy huimaa vauhtia ja samoin myös kesälomat. Työnantajamallilla toimivien henkilökohtaisten avustajien kesälomiin kannattaa varautua hyvissä ajoin. Vaihtoehtona on joko hankkia itse sijainen tai ottamalla yhteyttä oman kunnan vammaispalvelutoimistoon ja varmistamalla oman kunnan käytännöt sijaisuuksien järjestämistavasta.

Vaikeavammaisella ihmisellä on oikeus henkilökohtaiseen apuun vammaispalvelulain perusteella. Henkilökohtainen apu kohdistuu niihin toimiin, jotka henkilö tekisi itse, mutta ei selviä niistä vamman tai sairauden vuoksi. Henkilökohtaista apua haetaan oman kunnan vammaispalvelutoimistosta.

Henkilökohtaisen avun toteuttamistavat vaihtelevat kunnittain, koska kunnilla on oikeus päättää järjestämistavasta. Kunta voi järjestää henkilökohtaista apua kolmella tavalla: työnantajamallilla, palvelusetelillä tai kunnan omana palveluna tai ostopalveluna. Tarjolla on kuitenkin aina oltava työnantajamalli sekä yksi vaihtoehtoinen järjestämistapa. Järjestämistapoja voidaan myös yhdistellä, jotta asiakkaan kannalta tarkoituksenmukainen henkilökohtaisen avun kokonaisuus voidaan toteuttaa. Esimerkiksi henkilökohtainen apu voidaan järjestää työnantajamallilla, mutta avustajan sijaisuuksien hoitamista varten voidaan lisäksi myöntää palveluseteli.

Tampereen kaupunki esimerkiksi järjestää henkilökohtaista apua kaikilla edellä mainituilla kolmella tavalla ja palveluseteliä voidaan hakea myös henkilökohtaisen avun työnantajamallin sijaisuuksiin. Tällä hetkellä Tampereella on noin 30 palvelusetelituottajaa, joista lähetetään lista palvelusetelipäätöksen saaneille. Palvelusetelillä asiakas voi tilata palvelun haluamaltaan listan palvelusetelituottajalta. Palvelusetelituottaja antaa palvelua, jos se on hänelle mahdollista pyydettynä aikana.

Kunnan sosiaalityöntekijän tai -ohjaajan kanssa keskustellessa kannattaa tarkistaa, että työnantajamallin sijaisjärjestelyt kirjataan myös asiakassuunnitelmaan. Etukäteen sopiminen tekee toimimisesta helpompaa sijaistarpeen kohdalle sattuessa.

Toukokuun Airut-lehdessä yhtenä pääaiheena käsitellään henkilökohtaista apua. Kannattaa tutustua etenkin sivun 14 Saisinko minä henkilökohtaista apua? -kirjoitukseen, jossa käsitellään laajemmin henkilökohtaisen avun periaatteita ja hakemista. Tästä linkistä voit lukea jutun sähköisessä muodossa.

 
Teksti: Annamari Tuominen

Lähteet:

Näkövammaisten liiton oikeuksienvalvontayksikkö.

Tampereen kaupungin vammaispalvelu.

Henkilökohtainen apu. Tampereen Kaupungin nettisivut. https://www.tampere.fi/sosiaali-ja-terveyspalvelut/vammaisten-palvelut/tuki/avustaja/henkilokohtainen.html

Henkilökohtainen apu. Vammaispalvelujen käsikirja 2019. https://thl.fi/fi/web/vammaispalvelujen-kasikirja/tuki-ja-palvelut/henkilokohtainen-apu

Kuvassa pieniä, sinisiä, pyöreäterälehtisiä kukkia kasvamassa rykelmässä.

Photo by Chi Pham on Unsplash