Va­paaeh­tois­ten kou­lu­tuk­ses­sa pu­hut­tiin koh­taa­mi­sis­ta

Koivupuiston pieni sali, osallistujat keskustelevat lähimpien ihmisten kanssa.

Osallistujat muistelivat sekä myönteisiä että kielteisiä kohtaamisia, ja millaisen tunnejäljen ne olivat jättäneet.

Marraskuun alussa noin 30 henkilöä kokoontui vapaaehtoisten koulutuspäivään Koivupuistossa. Tiivis päivä sujahti kuin siivillä keskustelujen ja alustusten merkeissä.

Päivän alkupuolella puheenjohtaja Esko Jantunen kertoi yhdistyksen yleisiä ajankohtaisia kuulumisia ja Annami Poivaara kertoi vapaaehtoistoiminnan kehittämisestä.

”Tekeillä on vapaaehtoistoiminnan opas, uusien vapaaehtoisten haastattelulomake ja vapaaehtoisten perehdytysmalli. Kun perusta on kunnossa, voimme lähteä houkuttelemaan uusia vapaaehtoisia”, kertoi Annami Poivaara, joka toimii vuoden loppuun saakka vapaaehtois- ja vertaistoiminnan kehittämisryhmän puheenjohtajana. 

Yhdistyksessä nimettiin viime vuonna ensimmäistä kertaa vapaaehtoistoiminnan koordinaattori, eli käytännössä apuvälinevastaava hoiti tehtävää noin 30 prosentin työpanoksella. Lokakuun alussa aloittaneen viestinnän ja vapaaehtoistoiminnan asiantuntijan työpanoksesta noin puolet on kohdennettu vapaaehtoistoiminnan kehittämiseen.

Ensimmäisenä kehittämistehtävänä on vapaaehtoisten roolien ja tehtävien selkiyttäminen. Tämä työ aloitetaan heti ensi vuonna.
”Tavoitteena on myös, että vähintään kerran vuodessa kaikilla vapaaehtoisilla olisi mahdollisuus kouluttautua ja tavata toisiaan. Lisäksi keväällä on yhteinen kiitosjuhla kaikille ja joulun alla puurojuhla lukijoille”, Poivaara sanoo.
Viisi ihmistä keskustelee ruokasalissa pöydän ympärillä.

Kokemustoimijat pohtivat näkövammaisuuden erityispiirteitä vapaaehtoistoiminnassa. Kuvassa vasemmalta Annami Poivaara, Annikka Levola, Jussi Ritvasalo, Sirkku Heinäluoto ja Eero Hauskamaa.

Näkövammaisuus ja vapaaehtoistoiminta puhuttivat

Koivupuistossa oli paikalla osallistujia neljästä eri vapaaehtoisryhmästä: ryhmänvetäjät, kokemustoimijat, vertaistoimijat ja avustajat. Heidän lisäkseen yhdistyksessä toimii iso joukko vapaaehtoisia lukijoita ja Näkemättä kaunis -Facebook-sivun kirjoittajia.

Osallistujat oli jaettu neljään pöytäkuntaan omien vapaaehtoisrooliensa mukaisesti. Ensimmäisessä ryhmätyössä kukin ryhmä pohti näkövammaisuuden erityispiirteitä vapaaehtoistoiminnassa ja miten mahdollisia haasteita voisi selättää. 

Esiin nostettiin kysymyksiä fyysisistä tiloista esimerkiksi uusissa paikoissa vieraillessa. ”Tarvikkeet, tavarat, vieraspaikat, avustajan tarve, valkoisen kepin käyttö – liikkumisen tuen varmistaminen etukäteen”, luettelivat toimijat.

Oma jaksaminen ja itsetuntemus nousivat myös esiin: ”On tärkeää olla sinut itsen ja oman näkövamman kanssa. Omat rajoitteet on hyvä tuntea ja tiedostaa vieraissa paikoissa, itseä kohtaan kannattaa olla lempeä ja pyytää rohkeasti apua.”

Vapaaehtoiset tunnistivat myös tärkeän tehtävänsä tiedon jakajina ja yhdistyksen käyntikortteina. Tietojen jakamiseen toivottiin parannusta, esimerkiksi kerhojen yhteisen ideapankin ja yhdistyksen sähköisen uutiskirjeen muodoissa. 

”Vapaaehtoisten ei tarvitse osata vastata kaikkeen, mutta pitää osata ohjata eteenpäin. Ei esimerkiksi pidä täyttää kenenkään puolesta lomakkeita – sitä varten liitolla on oikeuksien valvonnan asiantuntija”.

Avustajien ryhmä kokosi näkövammaisten avustamisen käytäntöjä yhteen: ”Paljon on opittu mallista, emme säälittele vaan kysymme, mitä kukin tarvitsee. Muistetaan aina esittäytyä ja tehdä työnjakoa. ”
Kuusi ihmistä keskustelee ruokasalin pöydän ympärillä. Taustalla isot ikkunat ja järvimaisema.

Ryhmänohjaajien pöydässä keskusteltiin vilkkkaasti kulloisestakin aiheesta. Kuvassa vasemmalta Jani Kankare, Mari Ojala, Pirjo Virtanen, Raija Leppänen, Jenni Pulla-Erkkilä ja Sari Keskinen.

Millaisen käyntikortin annat kohtaamisessa?

Iltapäivällä kouluttaja Jutta Laino-Tabell johdatteli osallistujat pohtimaan positiivisen vuorovaikutuksen ja kohtaamisten merkitystä vapaaehtoistoiminnassa. 

Millainen tunne tulee huonosti sujuneesta kohtaamisesta, entä myönteisestä? Tuo synnyttämämme tunnejälki on vahva käyntikortti, paitsi itsestä myös koko yhdistyksestä. Päivän osallistujat kertoivatkin molemmista kohtaamisista osuvia esimerkkejä. 

Jokainen voi oppia ja omaa viestintätyyliä kannattaa kehittää. Vapaaehtoisina voimme helpottaa muiden oloa muutamalla maalaisjärkiselläkin asialla.

”Mukauta ja kohdenna omaa vuorovaikutustasi vastaanottajan mukaan. Se helpottaa vuorovaikutusta paljon. Moni mukauttaa puhetapaansa huomaamattaan esimerkiksi palatessaan kotiseudulleen. Jos henkilöillä on kovin erilaiset viestintätyylit, se vaikeuttaa kohtaamista”, Laino-Tabell sanoi.

”Mieti myös tilanteen dramaturgia: tapahtuman alku, keskikohta ja loppu. Miten aloitan ja asettaudun tähän hetkeen, mitkä ovat toiminnan 2–5 tärkeintä kohtaa, miten lopetan tilanteen.” 

Vinkkejä aktiiviseen kuunteluun

Toisten huomioiminen, kohteliaisuus ja tilanteiden sanoittaminen auttavat ihan jokaista.

”Vertaistuki rakentuu tasavertaisuudesta ja toisten kunnioituksesta. Ei arvoteta muita ja toisten tilannetta”, Jutta Laino-Tabell sanoo.

Yli 40 prosenttia vuorovaikutuksesta on kuuntelemista. Kuuntelemisen halu ja kyky on erityisen tärkeää vertaistoiminnassa, jossa ihmisillä on voimakas tarve tulla kuulluksi omassa tilanteessamme ja tunteidemme kanssa. 

Maltatko kuunnella, vai karkaatko ajatuksissasi muualle tai sähköpostiin, puhutko päälle tai mietitkö koko ajan, mitä sanoisit seuraavaksi? 

”Aktiivinen kuuntelu on tietoinen päätös. Itsensä voi koettaa palauttaa tähän hetkeen. Jos taas olen kovin innostunut toisen puheista, teen mielessäni kirjanmerkkejä hänen tarinaansa ja palaan niihin myöhemmin.”

Laino-Tabell vinkkasi myös, että silloin kun toisen keskeyttää, voi ensin toistaa niitä asioita, mitä on kuullut. Voi myös esittää lisäkysymyksiä, tarkistaa, varmentaa ja tehdä yhteenvedon, niin toiselle tulee tunne kuulluksi tulemisesta.

”Myös minimipalaute tukee vuorovaikutusta, eli ”joo, just, ömm” -tyyliset ilmaukset.”

Jämäkästi mutta yhteistyössä

Jutta Laino-Tabell toi myös esiin erilaiset viestintätyylit: aggressiivinen, assertiivinen ja epäassertiivinen. Tavoitteena olisi toimia assertiivisesti eli jämäkästi mutta myötätuntoisesti yhteistoiminnassa muiden kanssa.

”Aggressiivinen rauhoittuu, kun häntä kuunnellaan ja kohdataan jämäkästi. Epäassertiivinen henkilö on vetäytyvä, ujo, anteeksipyytävä ja myötäilevä. Hänelle voi koettaa raivata vuorovaikutustilanteessa tilaa esimerkiksi kysymysten avulla, jolloin aremmankin on helpompi osallistua.”

Ihmisillä voi olla myös erilaisia statuksia. Korkean statuksen mukaan käyttäytyvä ottaa paljon tilaa joko karismaattisesti tai ärsyttävästi. Matalan statuksen mukaan toimiva on kuin suljettu sateenvarjo, joka saattaa ”ihan vain lyhyesti sanoa yhden jutun”. 

”Oleellista olisi, että ihmisten statusilmaisut lähestyisivät kohtaamisissa toisiaan. Olemme kuin keinulaudalla, joka pitäisi saada tasapainoon.”

Arvosta itseäsi ja muita

Jokainen voi kehittyä ja oppia, myös vapaaehtoistoimijana. Tärkeintä on kuitenkin olla oma aito itsensä: persoonallinen ote ja aito halu auttaa usein riittää. Vapaaehtoisena toimitaan monesta syystä, ja omia motiivejaan kannattaa kuulostella. 

”Vapaaehtoistyön imu on tärkeä. Jos ilo ja nauru katoavat, kannattaa huolestua. Samoin kyynisyys ja pinnan kiristyminen ovat merkkejä siitä, että pitää tehdä jotain.”

Päivän päätteeksi kukin ryhmä pohti, miten uusia jäseniä ja ihmisiä voi kohdata omassa vapaaehtoisen tehtävässä. Oli upeaa kuulla, miten hienosti yhdistyksen vapaaehtoistoimijat jo noudattavat ja ovat omaksuneet arvostavan kohtaamisen periaatteita!

Teksti ja kuvat: Heidi Hölsömäki