Yh­dis­tyk­ses­sä aloit­ti kol­me uut­ta työn­te­ki­jää

Tampereen seudun Näkövammaisissa on aloittanut lokakuussa kolme uutta työntekijää. Voit lukea heidän esittelynsä tästä jutusta, kuvan jälkeen.

Paikkoja aukesi täytettäväksi kolme, kun yhdistyksen apuvälinevastaava ja vapaaehtoistoimintaa koordinoinut Riitta Nordfors siirtyi eläkkeelle. Viestintävastaava ja tietotukipalveluja koordinoinut Maija Borén puolestaan siirtyi toisen työnantajan palvelukseen. Henkilövaihdosten yhteydessä myös toimenkuvia muunnettiin.

Yhdistyksellä on nyt seitsemän työntekijää, joista kolme työskentelee kokopäiväisesti ja neljä osa-aikaisesti. Uusien työntekijöiden nimikkeet ovat tietotukivastaava, apuvälinevastaava sekä viestinnän ja vapaaehtoistoiminnan asiantuntija. Heidän lisäkseen yhdistyksessä työskentelee toiminnanjohtaja, näkövammaistyön asiantuntija, toimistosihteeri ja äänilehtikoordinaattori sekä muutama tuntityöntekijä. 
Kuvassa seisovat valkoista seinää vasten vierekkäin Heidi Hölsömäki, Kari Korhonen ja Minna Kajosalmi.

Kuvassa viestinnän ja vapaaehtoistoiminnan asiantuntija Heidi Hölsömäki, tietotukivastaava Kari Korhonen ja apuvälinevastaava Minna Kajosalmi. Kuva Päivi Meduri.

Tietotukivastaava Kari Korhonen

”Olen Kari Korhonen, 59-vuotias ylöjärveläinen, ja aloitin osa-aikaisena tietotukivastaavana 1.10.2019. Vuodesta 2014 olen toiminut Tietotuen ICT-ohjaajana, mitä jatkan myös vastaavan toimen ohella. Koulutukseltani olen yhteiskuntatieteiden maisteri.

Aikaisemmin olen työskennellyt kuntoutusohjaajana Taysin Kuulokeskuksessa ja Näönkuntoutuksessa sekä kuntoutuksen kehittämisen projektissa Suomen Kuurosokeilla.
Työuraan kuuluu myös työskentelyä sopeutumisvalmennuskursseilla Aivoliitossa ja sosiaalityöntekijänä vammaispalvelussa, psykiatrian poliklinikalla sekä aikuissosiaalityössä.

Tietotuki toimii Pirkanmaan, Kanta-Hämeen ja Satakunnan alueilla. Teemme kotikäyntejä, ohjaamme ja neuvomme puhelimitse ja sähköpostitse, sekä järjestämme kursseja, koulutusta ja esittelyjä. Koulutusten, kotikäyntien ja toimistokäyntien omavastuu on 20 euroa kolmelta tunnilta.

Toivon tietotuen olevan paikka, johon voi helposti ottaa yhteyttä kaikissa tietokoneisiin, puhelimiin ja muihin digitaalisiin laitteisiin ja niiden ohjelmiin liittyvissä asioissa. Toiveita ja kehitysideoita tietotuen toimintaan otamme erityisen innolla vastaan. Etsitään yhdessä ratkaisuja, joilla pärjäämme arjessa paremmin.”

Apuvälinevastaava Minna Kajosalmi

”Olen Minna Kajosalmi, 55-vuotias Tampereen Lapinniemestä. Aloitin 14.10. Tampereen seudun Näkövammaisten osa-aikaisena apuvälinevastaavana. Vastaan apuvälineneuvonnasta ja myynnistä osoitteessa Kuninkaankatu 8 A, 1. krs, myymälän aukioloaikoina maanantaisin ja tiistaisin klo 12–16. Toimistolta minut tavoittaa maanantaista torstaihin. Tarpeiden ja toivomusten mukaan käyn myös paikallisyhdistyksissä ja tapahtumissa. Koulutukseltani olen merkonomi.

Aiemmin olen työskennellyt muiden muassa Ata Gears Oy:ssä asiakaspalvelussa, Alstom Grid Oy:ssä projektiassistenttina. Olen toiminut tässä välissä myös kahvilayrittäjänä Pirkkalassa. Kokemusta on kertynyt monelta saralta ja toivonkin, että voin palvella nyt näkövammaisia suurella sydämellä. 

Yhteyttä saa mielellään ottaa muulloinkin, kuin myymälän aukioloaikoina. Kuulen mielelläni tarpeistanne ja toiveistanne, joihin haetaan yhdessä parasta ratkaisua.”

Viestinnän ja vapaaehtoistoiminnan asiantuntija Heidi Hölsömäki

”Olen Heidi Hölsömäki, 45-vuotias yhteiskuntatieteiden maisteri ja sosiaaliohjaaja Tampereen Kalevasta. Aloitin 1.10. Tampereen seudun Näkövammaisten viestinnän ja vapaaehtoistoiminnan asiantuntijana. Käytännössä vastaan molempien osa-alueiden kehittämisestä ja toteuttamisesta yhteistyössä toimiston tiimin, luottamushenkilöiden ja vapaaehtoisten kanssa. 

Aiemmin olen työskennellyt valtakunnallisen Soveltava Liikunta SoveLi ry:n tiedottajana ja päätoimittajana. SoveLissa tein yhteistyötä 20 eri vamma- ja sairausryhmän edustajien kanssa päättäjistä liikunnan vertaisohjaajiin, joten yhdenvertaisuus- ja saavutettavuusasiat tulivat tutuksi monista näkökulmista. Näkövammaisiin ihmisiin olen saanut tutustua Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU -yhteistyössä, ja opiskeluaikoina toimin pari kertaa myös avustajana. 

Toimittajana ja visualistina olen taittanut Aamulehteä, Taloussanomia ja freelancerina eri järjestöjen julkaisuja. Toivon, että pääsen hyödyntämään näitä taitojani myös näkövammaisjulkaisujen parissa. Tekstien selkeys on osa visuaalisuutta, ja haluan tarjota heikosti näkeville myös visuaalisia elämyksiä.

Kurssien ohjaajana ja vapaaehtoistoiminnassa olen saanut tehdä vuosien varrella konkreettista ihmistyötä. Odotan innolla, että nykyisessä tehtävässäni pääsen vahvistamaan tätä puolta yhdessä vapaaehtoistoimijoiden kanssa.
Olkaa rohkeasti yhteyksissä viestinnän ja vapaaehtoistoiminnan asioissa. Yhdessä pääsemme pidemmälle kuin kukin yksin!”