Ker­hon oh­jaa­ja Ja­ni

Kuvassa Martti Tamminen ja Jani Kankare seisomassa vierekkäin vasemmassa laidassa ja katsovat kameraan. Toinen henkilö nojaa keittiön tasolle, jossa porisee kahvinkeitin.

Kerhon ohjaaja Jani Kankare ja miestenkerhon hengenluoja ja kahvinkeittäjä Martti Tamminen valmistautumassa kerhoon.

Tamperelainen Jani Kankare on kerhonohjaaja, joka toimii sekä miesten kerhossa, että työikäisten ryhmässä. Käytännössä hän suunnittelee ryhmien tapaamisten aiheita, hankkii tarjoiluja ryhmäiltoihin ja vastaa käytännön järjestelyistä illan aikana. Ohjaaja pitää myös kirjaa ryhmässä kävijöistä ja kerää palautetta ryhmäläisiltä. Tärkeää on myös kutsua toimintaan mukaan ihmisiä, vanhoja ryhmäläisiä ja vasta näkövammaisuuden kohdanneita.

”Olin alun perin itse osallistujana työikäisten ryhmässä. Sitten sen pitkäaikainen ohjaaja Sanna halusi luopua tehtävästään ja hän pyysi minua ja toista henkilöä ohjaajan rooliin. Ajattelin, että olisi sääli, jos ryhmän toiminta loppuisi ja niin hyppäsin uuteen vapaaehtoistehtävään” Jani kertoilee.

Työikäisten ryhmässä käy kuukausittain 7-15 ihmistä ja tapaamisten aiheet vaihtelevat. Jani kertoo, että tapaamisiin kokoontuva porukka on tosi mukavaa ja joita samanlainen huumori yhdistää. Joskus ryhmässä puhutaan myös näkövammaisuudesta ja välillä on tarve jakaa vaikeitakin asioita ja tunteita. ”Ryhmästä saa aina myötätuntoa. Olemme sopineet, että niistä jutuista emme puhu kenellekään ryhmän ulkopuolella” Jani vahvistaa.

Seuraavassa työikäisten illassa vietetään pikkujouluja. Ohjelmassa on joulumusiikkia, jouluista tarjottavaa ja joulupukkikin on tulossa vierailulle. ”Hanna on leiponut jo ainakin viimeiset viisi vuotta pikkujouluihin aina pastejoita ja katsotaan saadaanko porukka innostettua laulamaan yhteislauluakin” Jani maalailee.

Jani Kankare rikkoo oletuksia siitä, millaiset henkilöt voivat toimia vapaaehtoisena. Hän on rauhallinen ja hiljainen, itse hän kuvailee, ettei ole niin suulas ihminen. Kankare kertoo, että aiemmin hän jännitti yleisön edessä puhumista valtavasti ja se on joskus estänyt häntä tekemästä asioita, joita hän on halunnut. Vertaistukiryhmä on ollut turvallinen paikka astua esille ja harjoitella puhumista yleisölle. ”Olen saanut ryhmältä kannustusta ja rohkaisua. Olemme tiivis ryhmä, jonka ryhmäläiset ovat tuttuja, täällä on hyvä paikka uskaltaa enemmän.” Jani Kankare hoitaa tehtäväänsä varmalla otteella ja häntä on helppo lähestyä. ”Onneksi miesten ryhmässä on sitten paikalla myös Martti, joka ottaa enemmän roolia rupattelijana ja tunnelman lämmittäjänä” Jani naurahtaa.

Kuvassa Jani Kankare selin kuvaajaan ja täyttää lomaketta. Pitkän pöydän pääressä on runsaasti ihmisiä istumassa ja kahvittelemassa.

Vertaisryhmän ohjaajan tehtäviin kuuluu tilastointi ja palautteen keruu.

Miesten kerho on Tampereen seudun Näkövammaiset ry vertaistukiryhmä, joka kokoontuu kuukausittain Aleksis Kivenkadun kerhohuoneella Tampereella. Työikäisten ryhmä kokoontuu kuukausittain Kuninkaankadun kerhohuoneella ja Janin ohjaajaparina ryhmässä toimii Jenni Pulla. Ryhmään ovat tervetulleet näkövammaiset ja heidän läheisensä.

30.11.2018
Teksti ja kuva: Maija Borén