Uutiset
Näkövammaisten liiton kesäpäivät
Lähde mukaan Näkövammaisten liiton kesäpäiville lauantaina 10.6.2023.
Toukokuu on kuntokuu
Liiku, täytä kuntokortti ja osallistu arvontaan.
Näkövammaisten liitto myöntää avustuksia
Näkövammaisten liitto myöntää sidotuista rahastoista avustuksia liiton jäsenyhdistyksille, yksityishenkilöille ja yhteisöille.
Tuomi Kuljetusten uusi logo
Autojen tarrat päivittyvät uusiin huhtikuun alussa.
Yhdessä enemmän loma Koivupuistossa/ Hyvinvointilomat
Hae lomalle viimeistään 12.3.2023.
Näkövammaisen palveluopas hotellin henkilöstölle
Kuinka kohdata näkövammainen, kun hän saapuu hotelliin?
Joulun aikatauluja
Joulun aikana on seuraavat poikkeukselliset aikataulut:
#MinunKuvani -kampanja
Minun kuvani -kampanja rohkaisee kertomaan, mitä somekuvissa on.
Äänilehtikoordinaattori
Sinustako uusi työkaverimme?
Minäkin kuljen ratikalla!
Kansainvälistä valkoisen kepin päivää vietetään 15.10.2022. Tänä vuonna teemana on liikenneturvallisuus.
Koivupuiston joulun 2022 loma
Koivupuiston joulun 2022 lomalla on vielä tilaa!
Toimisto suljettu 11.10.2022
Remonttia tuulikaapissa.