Näkemättä kaunis helmikuu 2025
Julkaisu 27.2. Näkemättä kaunis Anne
Hyvää suomalaisen kulttuurin päivää kaikille! Sitä vietetään 28. helmikuuta.
Mitä kulttuuri merkitsee? Kysyin tätä myös kahdelta ystävältäni, toinen heistä on näkövammainen. Molemmat vastasivat, että: ”Kulttuurihan merkitsee vaikka mitä: ruokaa, juomaa, teatteria, musiikkia, käsitöitä jne.” Voitaneen siis ajatella, että kulttuuri on niin normaali ja läsnä oleva asia, ettei sitä aina edes tiedosta. Eikä henkilön vamma vähennä kulttuurin merkitystä.
Onko kulttuuri opittua vai tuleeko se verenperintönä? Ruoka ja kulttuuri sen ympärillä vaihtelee alueittain. Perinneruoat ovat syntyneet kuin luonnostaan, niistä raaka-aineista, joita on ollut helpoiten saatavilla. Perinneruoat ovat täten myös tärkeä osa alueellista kulttuuriperintöä.
Ruoka on meille paitsi polttoaine myös nautinto. Jotta ruoasta saadaan nautinto, on ruokaa opittava valmistamaan. Ruoanvalmistus on prosessi, jossa hyödynnetään kaikkia aisteja. Viimeisen silauksen tekee esillepano, eli näköaistiin perustuva työvaihe. Paitsi että ruokaa maistellaan, sitä myös katsellaan. Mutta miten näkövammainen näkee ruoan? Miten ruokailuun mentäessä näkövammaisen kanssa toimitaan?
Kun saavutaan tilaan, jossa ruokailu tapahtuu, tulee näkövammaiselle kertoa, miten asiakaspaikat on tilaan sijoitettu, mistä naulakot ja WC-tilat löytyvät. Tällaisen hahmotelman avustaja voi omalla sormellaan piirtää näkövammaisen selkään, jotta hän saa muodostettua itselleen mielikuvan tilasta. Kun saavutaan ruokapöytään, näkövammaiselle on hyvä kertoa, mitä hänen kattauksessaan on ja missä mikin astia ja ruokailuväline sijaitsee. Mikäli pöydässä on jokin yksityiskohta, esim. näyttävä kukka-asetelma, siitä on huomaavaista mainita.
Näkövammaisellekin ruoan tuoksu herättää mielenkiinnon annosta kohtaan. Kun annos on tuotu pöytään, kerro, mitä ruokaa on missäkin kohtaa lautasta. Täten hän voi maistella eri komponentteja yhdessä tai erikseen, oman mielensä mukaan. Ruoan maku ja suutuntuma antavat viimeisen silauksen nautinnolle. Huippukokitkin korostavat erilaisia asioita: kuohkeutta, rapeutta, kosteaa, tirskahtelevaa, kirpeää ja suolaista. Näkövammainen nauttii ruokaillessaan täysin samoista asioista kuin näkeväkin, hänelle vain tarvitsee kertoa, mitä näkyy.
Kulttuuri on siis sekä opittua että verenperintönä tullutta. Jokaisella on myös oikeus kulttuurin kokemiseen. Nauttikaamme kukin meistä itsellemme tärkeästä kulttuurista.
Näkemättä kaunis Anne
Julkaisu 20.2. Näkemättä kaunis Janne
Live-keikat ovat erittäin tärkeä ja iso osa aktiivista elämääni. Tässä hieman ajatuksia siitä, miten ne sokeana koen.
Musiikki on ollut tärkeä asia elämässäni jo lapsuudesta saakka. Olen enimmäkseen keskittynyt sen kuuntelemiseen, mutta viime vuosien aikana innostus rumpujen soittoa kohtaan on vienyt minut mennessään. Kuitenkin jo sitä ennen aivan uudenlaisen näkökulman musiikkiin sain silloin, kun aloin käydä bändien ja artistien live-keikoilla. Sokeana jokainen keikkakokemus on ainutlaatuinen, sitä tunnetta on vaikea kuvailla, jonka koen ennen keikan alkua. On mahtavaa aistia yleisöstä huokuva jännittyneisyys, kun kaikki odottavat oman suosikkinsa saapumista lavalle. Mietin myös paljon sitä, minkälainen soundi bändillä tänään mahtaa olla, mitä kappaleita kuullaan ja onko miksaaja tehtäviensä tasalla. Onneksi ne keikkakokemukset ovat kuitenkin harvassa, jolloin hyvä bändi on kuulostanut huonolta siksi, ettei miksaus ole onnistunut.
Yksi mieleenpainuvimmista keikkakokemuksista on ehdottomasti rock maailman jättiläisiin kuuluvan AC/DC:n näkeminen livenä. Olen nähnyt kyseisen bändin kaikkiaan 4 kertaa eri kiertueiden merkeissä. Viimeisin ja ehkäpä unohtumattomin on vuonna 2015 Hämeenlinnassa koettu spektaakkeli 55000 muun fanin kanssa. Mahtavampaa kesäiltaa on vaikea kuvitella rumpujen lyödessä tahtia niin, että maa jalkojen alla jytisi, basso jyrisi muhkeasti, bändin kitarat soivat heleän rosoisesti ja Brian Johnsonin raaka tulkinta kaikui halki suomalaisen pikkukaupungin illan.
Stadion keikkojen vastapainoksi on välillä mukava rauhoittua nautiskelemaan jonkun pienemmän Klubin intiimistä tunnelmasta. Ehkä tästä hyvänä esimerkkinä on muutaman vuoden takaa koettu keikka Tampereen Klubilla. En ole koskaan kuullut yleisön olevan niin hiljaa, mutta silti täysillä mukana, kuin tuolla Samuli Putron erittäin lämminhenkisellä keikalla, jossa olisi kuullut nuppileulan putoamisen lattialle.
Koen monesti keikoilla olevani etuoikeutettu, koska voin uppoutua täysillä siihen olennaisimpaan eli musiikkiin. Ymmärrän silti hyvin sen, että myös visuaaliset asiat erilaisine rekvisiittoineen ovat tärkeitä ja iso osa itse esitystä. Mielestäni musiikki on kuitenkin se pääasia, jonka takia keikoille mennään."
Näkemättä kaunis Janne
Julkaisu 13.2. Näkemättä kaunis Markus
Päivä on pulkassa. Minä kaivan autuaana taskusta älykännykän ja laitan soimaan yhden Yle Areenan podcast-sarjoista. Tämänpäiväinen kävely katujen muhkuraisella jäällä ei harmita enää. En enää kiroile mielessäni kosteaa viimaa. Olen tarinoiden tanhuvilla ja analyysien aarreaitassa. Täällä voisin viipyä loputtomasti.
Maailman radiopäivä on sopivasti 13. helmikuuta vuoden alun ja kirkastuvan kevään välimaastossa. Minulle radiolähetykset ja niiden perinnönjatkajat eli podcastit ovat se pelastusrengas, jonka varassa pysyn henkisesti pinnalla talven yli kesään asti. Kuuntelu ei taukoa kesälläkään, mutta talvella radio-ohjelman kuuntelemisen tarve on minulla akuutti. UNESCO ei tosin keksinyt maailman radiopäivää pelastaakseen minut kaamoksesta, vaan juhlistaakseen YK:n oman radion julkistamista vuonna 1946. Radioasemat ympäri maailmaa ovat sen jälkeen ottaneet teemapäivän omakseen.
Minulla on lämpimiä muistoja teini-iän aikaisesta keksinnöstä, Walkmanista. Walkmanin eli suomalaisittain korvalappustereoiden ansiosta kuunneltava audiosisältö alkoi itsenäistyä omille teilleen irti radiovastaanottimesta ja c-kasettinauhurista. Nettiajan digitekniikan myötä tuli mahdolliseksi verkon kautta päätelaitteeseen ladattava audiotallenne. Oli syntynyt broadcast-radion pikkusisko, podcast. Nykyisin pikkusisko on käytännössä kirinyt jo hyvän matkaa vanhempaa sisarusta edelle.
Radion asema median valikoimassa ei silti valitettavasti ole vakaa. Kaupallisista radiokanavista on tuskin jäljellä muuta kuin jutustelevan juontajan rytmittämä soittolista trendaavine musiikkeineen. Päättäjät haluavat supistaa Yleisradion budjetin säästöjen toivossa. Säästösuunnitelmissa on minun mielestäni se vika, että todennäköisesti vain tasokkaasta tarjonnasta karsitaan ja kevyt sisältö jätetään jäljelle. Koko median tarjonnasta radio on tällä hetkellä juuri sitä sisältöä, jonka äärellä saa nauttia vivahteista keskittyneesti ja tarkkaavaisesti. En halua, että henkisestä pakopaikastani tulee pintaviihteen liukuhihna.
Näkemättä kaunis Markus
Julkaisu 6.2. Tuukka
Näkemättä kaunis -yhteisö on ehtinyt jo kunnioitettavaan kuuden vuoden ikään. Yhteisön perustajajäsenenä voisin tässä nostalgisesti todeta, että vastahan me eilen kokoonnuimme sitä perustamaan. Mutta en totea. Maailma on tapahtunut semmoisella voimalla näinä vuosina, että kevättalvesta 2019 tuntuu todellakin olevan jo ikuisuus.
Luovuin Näkemättä kaunis -pestistäni keskellä pimeintä korona-aikaa tammikuussa 2021. Lopetin samalla kertaa kaikki muutkin vapaaehtoistyöni näkövammaisyhteisössä. Elämä tuntui vievän muualle, ja niin se on vienytkin. Minulle on siunaantunut muusikon töitä siinä määrin, että voin tällä hetkellä sanoa tekeväni kahta työtä, toista arkisin ja toista viikonloppuisin. Ohjelmistoalalla olen päivätöitteni puolesta edelleen, vaikka työpaikkani on ehtinyt vaihtua pariin kertaan sitten Näkemättä kaunis -aikojen.
En kuitenkaan malttanut olla palaamatta takaisin näkövammaistyön pariin. Olen viime syksystä asti ollut mukana organisoimassa omaa ryhmää näkövammaisille sateenkaari-ihmisille. Tällaista ei olla Suomessa tiettävästi koskaan aiemmin yritetty. Meitä on koossa jo hyvänkokoinen kourallinen ja tähän asti kokemani perusteella voin kertoa, että tämä on yksi tärkeimmistä hankkeista missä olen koskaan saanut olla mukana.
Kirjoitukseni alussa ollut heitto "kunnioitettavasta kuuden vuoden iästä" ei ollut sarkasmia, vaikka siltä erehdyttävästi näyttikin. Näin pitkä taival on hatunnoston arvoinen saavutus vapaaehtoispohjaisesti pyöritetylle somekanavalle, jonka tekijäporukka on ehtinyt vaihtua vuosien varrella moneen kertaan. Uskon pitkän iän salaisuuden piilevän ennen kaikkea työmoraalissa, joka tässä porukassa on aina ollut korkea.
Käytän kaupallisia somepalveluita enää melko satunnaisesti ja silmäillen, joten en toden sanoakseni ole kovinkaan hyvin perillä siitä, mistä kaikesta Näkemättä kauniissa nykyään kirjoitellaan. Muutaman tekstin olen kuitenkin nähnyt, ja niissä on valotettu ilahduttavan suorasukaisesti näkövammaisena elämisen hankaliakin puolia. Sitä miten me joudumme omien voimavarojemme kustannuksella kompensoimaan yhteiskuntaa, joka on suunniteltu meidän kannaltamme huonosti, ja alati huonommaksi tuntuu käyvän – teknologian kehittymisestä huolimatta, tai juuri siksi. Tätä varten Näkemättä kaunis aikanaan luotiin: kertomaan kokemuksista jotka ovat liian henkilökohtaisia järjestöjen viestittäviksi.
Toivotan syntymäpäiväsankarille paljon onnea ja pitkää ikää. Toivottavasti tekstien taso pysyy yllä ja uudet ihmiset löytävät tämän sivun. Toivottavasti myös Näkemättä kaunis osaa pysyä tämän muuttuvan maailman mukana ja mennä sinne missä suuret yleisöt ovat. Tämä on liian hieno asia hukattavaksi.
Tuukka
Julkaisu 4.2. Tuukan kirjoittama kaikkien aikojen ensimmäinen Näkemättä kaunis teksti
Hei tästä se lähtee! Näkemättä kaunis- yhteisön ensimmäinen kirjoitus tuo uuden näkökulman ajankohtaiseen valkoiseen ainekseen, jota urakoimme tieltämme lapioin ja auroin . Tekstin takana on vapaaehtoinen sisällöntuottajamme Tuukka.
"Kadut ovat joukko kuulo- ja tuntoaistimuksia silloin kun ei näe. Kovia kaikuja viereisten talojen seinistä ja porttikäytävistä, hiljaisempia kaikuja risteyksissä ja talojen väleissä. Pieni pudotus suojatielle, kepin päähän tuntuvat suojatien merkkiraidat, ja nousu takaisin jalkakäytävälle. Näiden havaintojen perusteella liikkuminen käy jo aika hyvin.
Yllä kirjoittamani pätee keväisin, kesäisin ja syksyisin. Talvisin tulee usein lunta, ja se sotkee miltei kaiken.
Kun kadut ovat täynnä lunta, tuntuu kaikki samanlaiselta. Jalkakäytävän reunat katoavat olemattomiin, samoin suojatien raidat ja korkeuserot. Omaa kulkusuuntaansa ei voi varmistaa oikein mistään. Lumi imaisee sisäänsä myös osan kaiuista, joiden hyödyllisyyden huomaa vasta sitten, kun niitä ei yhtäkkiä kuulukaan. Jos näissä olosuhteissa meinaa ylittää kadun, etenkin tamperelaistyylisen kaartuvan suojatien, kannattaa toivonsa laittaa joko korkeampaan voimaan tai hullun tuuriin, kumpi tuntuukaan luontevammalta. Niin, ja ympäröivien ihmisten apuun.
Sokeana itsekseni liikkuvana ihmisenä minulla on siis aika monta syytä vihata lunta, mutta toisaalta ei talvi tunnu talvelta ilman sitä. Siitä huolimatta olen kyllä onnellinen, kun kevät koittaa ja vie lumen mukanaan. Silloin kaikki kuuluu ja tuntuu aina kirkkaammin kuin ennen."
Näkemättä kaunis Tuukka
Julkaisu 1.2. Näkemättä kauniin "äiti" Maija Borén
Tiedätkö sen tunteen, kun joku kertoo ratkaisustaan tai kokemuksestaan, jollaista sinä et olisi koskaan tehnyt tai et tunnista? Vaikeimmillaan koen itse tällaisissa tilanteissa voimattomuutta, epämukavuutta tai jopa kiukkua: en pysty kuvittelemaan itseäni hänen tilalleen. Täysin tuntemattoman edessä on vaikea edes kysyä ja yrittää siten ymmärtää paremmin.
Kun aloitin työni Tampereen seudun Näkövammaiset ry:ssä 2018, kohtasin ihmisiä, joilla oli toistuvia kokemuksia siitä, ettei heidän kokemuksiaan näkövammaisena henkilönä oltu kuultu tai ymmärretty. Monet kokivat sen vuoksi ymmärrettävästi turhautumista, häpeää ja sivuutetuksi tulemista. Ratkaisuni haasteeseen oli kutsua koolle hyviä tyyppejä, nuoria, näkövammaisia ihmisiä, joiden kanssa aloimme ideoida vastatoimia.
Näkemättä kaunis -yhteisö syntyi 6 vuotta sitten sen porukan käsistä. Seuraan yhä ylpeydellä näitä somepostauksia, yhteisö tekee just sitä mistä ideoimme: He antavat sanoja ja merkityksiä arjen kokemuksille näkövammaisena ihmisenä. Minua näkevänä kirjoitukset auttavat tajuamaan, oppimaan samanlaisuudesta ja muodostamaan kysymyksiä siitä, mitä en vielä ymmärrä. Tunnistatteko tämän, kanssaseuraajat?
Oppiminen ja lempeä ymmärrys ovat aina muodissa. Luotankin täysillä Näkemättä kaunis -yhteisön toiminnan muutosvoimaan: kiitos upeat yhteisön jäsenet ja toimintaa luotsanneet työntekijät sitoutumisestanne työhön yhdenvertaisuuden vahvistamiseksi!
Maija Borén
Lue Näkemättä kaunis maaliskuu 2025